Windows 8 opetuksessa -koulutuspäivät

e-Oppi Oy osallistui Windows 8 -koulutuspäiville 27.9.2013. Koulutuspäivät sisälsivät mm. Windows 8 -järjestelmän käyttöä tukevia asiantuntijaluentoja, laite- ja ohjelmistoesittelyjä, Kopioston tekijänoikeusluennon sekä tietoturva-asiaa. Erittäin tärkeässä roolissa olivat modernia pedagogista ajattelua tukevat hyvät toimintatavat ja ohjelmistot, kuten esim. pilvipalvelut.

e-Oppi oli päivillä kertomassa e-oppimiseen liittyvästä teoreettisesta viitekehyksestä sekä esittelemässä omia oppimateriaalituotteitaan. e-Oppi sopi erinomaisesti päivien esiintyjäkaartiin, sillä me emme ole pelkästään e-oppimateriaaleja tuottava kustannustalo. e-Oppi Oy on myös e-oppimisen asiantuntijaorganisaatio, jonka esityksistä opettajat saavat kuulla myös mitä e-oppimisen tieteenalalla on viime aikoina tapahtunut. Ei tietenkään haittaa, että oppimateriaalituotteemme ovat rakennettu juuri tämän viimeisimmän tutkimustiedon pohjalta. Kuulijoille on helppo demonstroida, miten teorioita voidaan hyödyntää käytännön tasolla.

Löydät päivien esitykset ja ohjelman täältä.

Koulutuspäivät järjestettiin Helsingissä Viikin Normaalikoulussa. Tapahtuman organisoivat Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ja Sormet 2 –hanke.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>