Kemia – Orbitaali

Orbitaali on moderni ja dynaaminen lukiokemian oppimateriaali, joka kannustaa oppijaa ihmettelemään, tutkimaan ja ymmärtämään kemiaa. Sarjan tekstit on kirjoitettu mukaansatempaavasti ja esimerkeiksi on valittu arjesta tuttuja ja tärkeitä kemian ilmiöitä sekä keksintöjä. Ilmiöiden visualisointiin on käytetty perinteisen tekstin lisäksi animaatioitavideoita ja 3D-malleja. Tehtävät mukailevat digitaalisen ylioppilaskirjoituksen mallia edeten muistamista testaavista tehtävistä käsitteiden kautta soveltaviin ja haastavampiin tehtäviin. 

Kokeellisuus tukee Orbitaaleissa ilmiöiden kuvaamista ja selittämistä. Kokeellisuuden avulla syvennetään opiskelijoiden ymmärrystä kemian luonnontieteellisestä luonteesta, kemiallisen tiedon rakentumisesta ja sen esittämisestä. Samalla opiskelijoita ohjataan harjoittamaan kemian menetelmällistä osaamistaan käsitteellisen osaamisen rinnalla. Orbitaali valmentaa opiskelijoita kehittämään myös omia tutkimustaitojaan turvallisuusosaamisen huomioiden.

Orbitaali-sarjaa tekee asiantunteva ja kokenut oppikirjailijatiimi: Jarkko Lampiselkä, Justus Mutanen ja Ari Myllyviita. Heidän asiantuntemuksensa avulla kemian opetuksen viimeisin tutkimustieto on yhdistetty kentällä toimivien opettajien tarpeisiin. Lopputuloksena on sarja, joka antaa hyvät valmiudet myös jatko-opintoja ajatellen.   

Kaiken kattava sarja

Orbitaali-sarjassa julkaistaan materiaalit jokaiseen LOPS2021:n kemian moduuliin (KE1-6) sekä ABI-kertausmateriaali opettajanmateriaaleineen. Lukiomateriaalejamme voi yhdistellä erilaisiksi opintojaksoiksi. Kirjoihin voi käytön alkaessa kirjautua mm. Google tai MPASS-tunnuksilla.

Miksi juuri Orbitaali?

Tutustu Orbitaalin ominaisuuksiin oheisen diasarjan ja ominaisuustaulukon avulla. Katso myös webinaaritallenne.

OminaisuusOrbitaali
Opettaja voi lisätä digikirjaan aineistoa– Voi lisätä omia tehtäviä, tekstiä ja tiedostoja
– Päivitykset näkyvät kaikissa opintojaksoissa, joissa sama digikirja käytössä
Kirjassa navigointiKirjainmerkki ohjaa aina käsiteltävään lukuun, samoin annetut tehtävät näkyvät etusivulla
– Rakenne selkeä
Oppimisen analytiikka– Havainnollinen
– Näkymää voi suodattaa mm. koti- ja tuntitehtävien, kokeiden ja tietyn aikavälin osalta
– Näyttää helpoimman ja vaikeimman tehtävän
– Opiskelijalla sama suodatusmahdollisuus koskien omaa oppimista
Yksilöllistäminen– Opettaja voi kohdentaa tehtäviä
Digikirjoja voi yhdistellä– Yhdistäminen kätevää
Tekoälyavusteinen haku näyttää, jos asiaa käsitellään aiemmin tai myöhemmin samassa aineessa tai eri oppiaineissa
Toimintoja opettajalle– Henkilökohtainen korostus- ja muistiinpanotoiminto
Hakutoiminto
– Helppokäyttöinen tehtävä- ja koetyökalu
Tehtäväkokonaisuuksia / testejä voi laatia etukäteen, valita tehtäviä eri luvuista tai itse luomista tehtävistä
Havaintomateriaali napin painalluksella projektoriin
Käsitteet– Käsitteet merkitty tekstiin, selitys mukana
Ajantasaisuus– Päivittyvät reaaliajassa
Palaute kerätään vuosittain
Oppimisen tueksi– Saatavilla siisti ja laadukas PDF
Kuuntelutoiminto
– Teorian lomassa itsekorjautuvia, välittömän palautteen antavia tehtäviä
Korostus- ja muistiinpanotoiminto
Animaatioitavideoita ja 3D-malleja
Opettajanmateriaali– Maksuton opettajanmateriaali sisältää mm. muokattavia abittikokeita ja tehtäviä (testeihin, yksilöllistämiseen)
Hinta – Orbitaali 1-6 6,75 € / teos
Lisenssin pituusaina 5 v, kaikilla voimassa yo-kokeessa

Etäesittelyt

Jos haluat yksin tai kollegojesi kanssa etäesittelyn mm. kirjan sisältämistä toiminnallisuuksista ja tehtävistä, voit varata etäyhteydellä tapahtuvan esittelyn sinulle sopivana ajankohtana.

Tutustu näytelukuihin

Huomaathan, että näyteluvut sisältävät vain teorian yhteydessä olevia pieniä testejä. Muut tehtävät sijaitsevat opettajan tehtäväkokoelmassa, jotka opettaja näkee kirjauduttuaan alustalle opettajan tunnuksilla. Tilaa tunnukset oheisesta linkistä, niin avaamme sinulle oppimateriaalit.

Ohje lukiokirjan tilaamiseen

Kirjasarjan kirjat

Orbitaali 1: Kemia ja minä (LOPS2021)

Orbitaali 2: Kemia ja kestävä tulevaisuus (LOPS2021)

Orbitaali 3: Molekyylit ja mallit (LOPS2021)

  • OPS 2021
  • Hinta: 6,75 € (+ alv)
  • ISBN: 978-952-7327-53-1
  • Julkaistaan: syksy 2021

Orbitaali 4: Kemiallinen reaktio (LOPS2021)

  • OPS 2021
  • Hinta: 6,75 € (+ alv)
  • ISBN: 978-952-7327-54-8
  • Julkaistaan: syksy 2021

Orbitaali 5: Kemiallinen energia ja kiertotalous (LOPS2021)

  • OPS 2021
  • Hinta: 6,75 € (+ alv)
  • ISBN: 978-952-7327-78-4
  • Julkaistaan: kevät 2022

Orbitaali 6: Kemiallinen tasapaino (LOPS2021)

  • OPS 2021
  • Hinta: 6,75 € (+ alv)
  • ISBN: 978-952-7327-79-1
  • Julkaistaan: kevät 2022
Orbitaali ABI (LOPS2021)

Orbitaali ABI (LOPS2021)

  • OPS 2021
  • Hinta: 6,75 € (+ alv)
  • ISBN: 978-952-7327-80-7
  • Julkaistaan: syksy 2022
Orbital 1: Chemistry and me (LOPS2021)

Orbital 1: Chemistry and me (LOPS2021)

  • OPS 2021
  • Hinta: 19,90 € (+ alv)
  • ISBN: 978-952-7327-89-0
  • Julkaistaan: 07/2021

Orbitaali 2 – Ihmisen ja elinympäristön kemia

Orbitaali 3 – Reaktiot ja energia

Orbitaali 4 – Materiaalit ja teknologia

  • OPS 2015
  • Hinta: 13,50 €
  • ISBN: 978-952-7237-95-3

Orbitaali 5 – Reaktiot ja tasapaino

  • OPS 2015
  • Hinta: 13,50 €
  • ISBN: 978-952-7327-15-9

Kirjailijat

Jarkko Lampiselkä

Jarkko työskentelee kemian ja fysiikan ainedidaktiikan lehtorina Helsingin yliopistossa. Jarkon mielestä oppikirjailijan työssä on parasta mahdollisuus luovaan työskentelyyn. Jarkko on myös toiminut vuosia kemian sensorina YTL:ssä, joten hänellä on erinomainen näppituntuma lukiokemian sisältöihin ja osaamisvaatimuksiin. Ennen e-Oppiin tuloaan Jarkko oli oppikirjailijana suositussa Kemisti-sarjassa.

Justus Mutanen

Justus on innostunut biologian, kemian ja fysiikan opettaja. Hän toimi tohtorinkoulutusaikanaan koordinaattorina Helsingin yliopiston LUMA-keskuksessa, Biotieteiden opetuksen keskus BioPopissa. Tällä hetkellä Justus toimii kemian ja fysiikan lehtorina Helsinkiläisessä Vuosaaren lukiossa.

Justus on erikoistunut tutkimukselliseen ja kokeelliseen biologiaan sekä tieto- ja viestintäteknologian käyttöön biologian opetuksessa.

Ari Myllyviita

Ari toimii kemian ja matematiikan opettajana Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa. Oppikirjailijan työssä Arin mielestä kiinnostavinta on kehitysyhteistyö muiden oppikirjailijoiden ja opettajien kanssa. Hänen mielestä laadukas OPS:n mukainen oppimateriaali syntyy vain yhdistämällä sisällöntuotantoon kemian opetuksen viimeisin tutkimustieto sekä kentällä toimivien opettajien tarpeet.

Tähän tarvitaan opettajien välistä yhteistyötä, ja Ari onkin opettajien yhteisöllisen työskentelyn edelläkävijä. Ari on muun muassa perustanut suositun kemian opettajat vertaisryhmän Facebookiin.

Johannes Pernaa

Johannes työskentelee päivisin opettajana ja tutkijana Helsingin yliopiston Kemian osastolla. Iltaisin hän kirjoittaa e-Opissa kemian oppikirjoja. Johannes on mukana sekä perusopetuksen Vihreä kemia 7–9 että lukiokemian Orbitaali-sarjoissa. Johanneksen mukaan oppikirjailijan tärkein tehtävä on luoda ajatteluun ja harrastuneisuuteen innostavia aineistoja, sillä niistä ainesosista kasvaa todellisia asiantuntijoita.