Vita on uusi sarja yläkoulun terveystiedon opetukseen. Vita 7 on käyttövalmis syksyksi 2023 ja sarjan osat 8. ja 9. -luokille valmistuvat lukuvuoden 23-24 aikana.

Vita 7 -kirjassa käsiteltäviä aiheita ovat terveyden osa-alueiden ja terveyteen liittyvän tiedon tarkastelu, liikunnan ja levon merkitys terveydelle sekä riippuvuudet ja päihteet.

Luokka-asteittain etenevässä sarjassa myös tekstisisällön ja tilastotiedon määrä kasvaa oppijoiden mukana luokalta toiselle. Tämä tekee sarjasta eritasoisille oppijoille helposti lähestyttävän.

Kirjan tekstisisällöissä on pyritty selkeyteen ja ytimekkyyteen. Uteliaille löytyy tekstin yhteydestä aiheisiin liittyviä ja luokka-asteelle sopivia linkkejä.

Sarjan tekstit ja tehtävät opastavat oppilasta myös terveyteen liittyvän tiedon hakemiseen ja sen luotettavuuden arviointiin. Kirja ohjaa myös oppilasta pohtimaan käsiteltyjen aiheiden merkitystä omassa elämässään.

Interaktiiviset kuvat ja videot tekevät aiheisiin tutustumisesta mielekästä ja auttavat oppilasta pysähtymään pohtimaan terveyteen liittyviä kysymyksiä.

Monen tasoiset tehtävät soveltuvat eriyttämiseen. Aiheiden perusasiat kerrataan interaktiivisten tehtävien avulla, siinä missä tehtäväpinosta löytyvät tehtävät ohjaavat pohtimaan sekä etsimään ja arvioimaan terveyteen liittyvää tietoa. 

Sarjaan sisältyy myös opettajan materiaali, josta löytyy mm. toiminnallisia tehtäviä ja vinkkejä aiheiden käsittelyyn oppitunnilla. Opettajan käytössä on myös kokonainen digikirjasto monialaiseksi lisämateriaaliksi.

Tutustu näytelukuihin

Huomaathan, että näyteluvut sisältävät vain teorian yhteydessä olevia pieniä testejä. Muut tehtävät sijaitsevat opettajan tehtäväkokoelmassa, jotka opettaja näkee kirjauduttuaan alustalle opettajan tunnuksilla. Tilaa tunnukset oheisesta linkistä, niin avaamme oppimateriaalit sinulle.

Tilaaminen

Oppimateriaalimme ovat saatavilla perinteiseen tapaan yksittäisinä teoksina, valikoituina tuotepaketteina ja koko e-Opin kirjavalikoiman sisältävinä edullisina Opiq+-tilauksina.

Etäesittelyt ja opastukset

Meille on tärkeää, että digikirjan käyttöönotto on sujuvaa. Voit varata etäyhteydellä tapahtuvan esittelyn tai perehdytyksen sinulle ja/tai opetusryhmällesi sopivana ajankohtana. Esittelyssä voidaan tutustua esim. kirjan tehtävistöön ja toiminnallisuuteen, ja mukaan voi ottaa myös opettajakollegat.

Mikäli haluat meidän tulevan koulullesi, olethan yhteydessä sähköpostitse.

Kirjasarjan kirjat

Vita 7

Vita 8

  • Tutustu näytelukuihin
  • OPS 2016
  • Hinta: 8,50 € + alv / oppilas / lukuvuosi
  • ISBN: 978-952-7535-06-6
  • Julkaistaan: 08/2025

Vita 9

  • Tutustu näytelukuihin
  • OPS 2016
  • Hinta: 8,50 € + alv / oppilas / lukuvuosi
  • ISBN: 978-952-7535-07-3
  • Julkaistaan: 08/2025